PERUSOPETUSUUDISTUS KAATUI!
16.12.2010 uutisoitiin, että hallitus ei päässyt sopuun tuntijakouudistuksesta, eikä uudistus etene tällä hallituskaudella.
Kuvataideopettajat kritisoivat ankarasti kesän alussa annettua esitystä. Uudistuksen keskeinen tavoite oli vahvistaa taide- ja taitoaineita, mutta toteutuessaan annetussa muodossa esitys olisi päinvastoin heikentänyt niitä (liikuntaa lukuunottamatta).
"Olemme todella tyytyväisiä siitä, ettei uudistus toteudu" toteaa Kuvataideopettajat ryn puheenjohtaja Hannele Parviala. "Aikalisä uudistukselle on paikallaan. Toivomme erityisesti, että jatkossa peruskoulua uudistavat työryhmät kootaan koulutuksen asiantuntijoista ja heitä myös kuunnellaan, ja että uudistukselle annetaan sen tarvitsema aika".
