Taiteen tekeminen lisää nuorten tyytyväisyyttä, elämäniloa, yhteisöllisiä valmiuksia sekä taitoja
Nuorten taiteen tekemistä kannattaa yhteiskunnassamme lisätä, osoittaa Suomen Kulttuurirahaston rahoittama ja Nuorisotutkimusseuran julkaisema tutkimus ILOA JA VOIMAA ELÄMÄÄN - Nuorten taiteen tekemisen merkitykset Myrsky-hankkeessa. Nuorten omista lähtökohdista lähtevä ja taiteilijoiden ohjaama taiteen tekeminen vahvistaa nuorten hyvinvointia. Taide lisää nuorten tyytyväisyyttä, elämäniloa, yhteisöllisiä valmiuksia sekä taitoja. Taide myös vahvistaa nuorten yhteiskunnallista osallisuutta.
Valtakunnallisessa kulttuuri- ja nuorisopolitiikassa painotetaan helposti institutionalisoituneiden kulttuuriperinnön, median, taiteiden ja paikallisten kollektiivisten kulttuurien vaalimista. Suomen Kulttuurirahaston järjestämällä Myrsky-hankkeella haluttiin vahvistaa nuorten hyvinvointia sekä sosiaalista ja henkistä kasvua tuomalla taide ja kulttuuri nuorten omaan elämään. Hankkeella pyrittiin juurruttamaan yhteiskuntaan myös uusia nuorten taidetoiminnan tapoja.
Suomen Kulttuurirahasto mahdollisti suurhankkeen rahoittamalla vuosina 2008-2011 nuorille suunnattuja taideprojekteja eri puolilla Suomea. Myrsky-hanke suunnattiin ensisijaisesti 13-17-vuotiaille nuorille, joita on vaikea tavoittaa perinteisin keinoin. Nuoret osallistuivat ammattitaiteilijoiden ohjauksessa monenlaisiin taidehankkeisiin, joiden kirjo vaihteli populaarista korkeakulttuuriin. Myrskyyn voivat osallistua kaikenlaiset nuoret, mutta erityistä huomiota kiinnitettiin syrjäytymisuhan alla oleviin nuoriin.
Nuoret taiteen tekijöinä -tutkimus alkoi Myrsky-hankkeen käynnistyessä vuonna 2008 ja asettui seuraamaan taidehankkeita Myrskyn toiminnan rinnalle. Tutkimus on Suomen Kulttuurirahaston tilaustutkimus, jota on koordinoinut Nuorisotutkimusverkosto. Tutkijoina hankkeessa ovat toimineet dosentit Sirkku Kotilainen ja Katriina Siivonen. Tutkimuksen kohteeksi määriteltiin, miten taiteen tekeminen kulttuurisena toimintana rakentaa nuorten hyvinvointia.
