Etusivu / Stylus / Toimituskunta

Toimituskunta

Styluksella ei ole vakituista päätoimittajaa. Sellainen voidaan valita tai pyytää erikseen tiettyä lehden numeroa varten, joko toimituskunnan sisältä tai ulkopuolelta. Päätoimittajia voi olla lehdellä enemmän kuin yksi.

Muutoin jokaisen lehden vastaavina toimittajina toimii toimituskunta. Toimituskunta tekee lehden sisällölliset linjaukset. Toimituskunta yksin tai yhdessä päätoimittajan/-toimittajien kanssa päättää kunkin lehden jutut ja kuvat yhteen nivovan teeman sekä siitä, keneltä juttuja ja kuvia pyydetään tai mitä tullutta aineistoa käytetään. He myös päättävät lehdestä toiseen toistuvien palstojen sisällöstä.

Toimituskunta on yksi yhdistyksen sisällä toimivista työryhmistä. Siihen siis voi tulla mukaan kuka tahansa jäsen – joko yhtä lehteä varten tai toistaiseksi. Vuoden ensimmäisen lehden sisältö toimitetaan edellisenä syksynä ja syksyn numero edellisenä kevään ja kesällä. Työryhmä kokoontuu muutamia kertoja kutakin lehteä varten, muutoin työtä tehdään sähköposteilla.

Toimituskunta ottaa vastaan ideoita teemoista ja jutuista sekä valmiita juttuja ja kuvia. Niistä voi lähettää ehdotuksia ja kyselyitä osoitteseen stylus[ät] kuvataideopettajat.fi

Toimituskunta vuonna 2012:

Saija Baer, Porvoo

Virve Kallio, Helsinki

Sirkka Laitinen, Helsinki

Anna Mussaari, Helsinki

Marketta Urpo-Koskinen, Lohja

Senja Valo, Espoo - myös lehden taittaja

Erja Väyrynen, Helsinki - lehden toimitussihteeri