Tulevien kuvataideopettajien Nurkanvaltaus

Lapin yliopiston kuvataidekasvatuksen opiskelijoiden Huippua kuviksessa -aiheisten novellisarjakuvien näyttely toteutettiin taiteiden tiedekunnan keskiössä olevassa lasihississä, niin sen ulko- kuin sisäpuolella.  Kaikki sarjakuvat löytyvät myös virtuaalinäyttelystä osoitteessa:  http://mediapedanvirtuaalinayttely.blogspot.fi/p/blog-page.html.

Huippua kuviksessa Oulun Rotuaarilla 1.-30.10.2016

Huippua kuviksessa ”nurkanvaltaus” Oulussa sai näyttämökseen Rotuaarin jättikokoisen screenin kaupungin ytimessä. Oulun kaupunki mahdollisti hienosti ilmaisen oppilastöiden näyttelyn kuukauden ajaksi! Mukaan lähti kolmetoista koulua. Koulujen kuvistunneilla tehdyistä oppilastöistä opettajat editoivat kahden ja puolen minuutin mittaisia videoita, joita  kaiken kaikkiaan syntyi 22 kappaletta. Oppilastyöt ovat olleet esillä 1.10. alkaen ja esitysaikaa riitti aina lokakuun loppuun asti. Oppilastyövideot […]

Kymppi kuviksessa II

”Vihdoinkin on minun vuoroni tehdä kuvia” , ”Aikoinaan minua harmitti, kun ei työn ohella ollut mahdollisuutta paneutua maalaamiseen”, ”Illat kuluivat tehtäviä suunnitellessa. Tavoitteena oli saada oppilaat innostumaan, eikä sen jälkeen jaksanut paneutua omaan tekemiseen”. Tässä on nyt joukko, joka aikoinaan on valmistunut Taikista, Taideteollisesta oppilaitoksesta, joka myöhemmin muutettiin korkeakouluksi. Maikat ovat ottaneet esille akvarellivärit, öljytuubit, […]

Opettajien teoksia esillä Oulussa

Opettajien juhlanäyttely Oulussa 19.9.-2.10.2016 Valveen kahvila Const o. Deli:ssä. Kuvassa Leena Filpuksen teos Kohtaamisia. 2016. Akryyli ja öljypastelli paperille. Ompelu. ”Teoksessa esiintyy Leenan 110 kohtaamaa oppilasta. Teoksessa kiteytyy hienosti koko juhlavuotemme teema!”

Huippua kuviksessa – yhteinen tunnus

Kuvataideopettajien juhlavuoden erilaisia tapahtumia, Nurkanvaltauksia, näyttelyitä ja tekemistä yhdistää graafinen tunnus.

Haaveilemme mahdollisimman monesta paikallisesta tapahtumasta, jolla kuvataiteen opetusta tehdään näkyväksi. Vastaavasti toivomme, että juhlavuotemme tunnus näkyy jokaisessa paikallisessa tapahtumassa, Nurkanvaltauksessa, näyttelyssä tai muussa esiintulossa.

Huippua kuviksessa! Nurkanvaltaus

Suomen vanhin aineopettajayhdistys täyttää 110-vuotta tänä vuonna. Juhlien katse kohdistuu pitkän historian sijaan  nykypäivään ja tulevaisuuteen. Tehdään yhdessä kuvilla näkyväksi nykykuviksen opetus! Näytetään, mitä kuvataideopettaja tekee, millasta on kuvistuntien arkinen aherrus, mistä koostuvat tärkeät hetket, opetuksen merkityksellisyys oppilaan, opiskelijan ja yhteiskunnan kannalta. Mihin kuvataideopetusta tarvitaan, mitä se antaa oppilaalle ja opiskelijalle? Valtaa kuvikselle nurkka. Järjestä pienimuotoinen […]

Huippua kuviksessa Nurkanvaltaus: Pyramidi

Pirkanmaan kuvataideopettajat ry ideoivat syksyllä 2015  oppilastyöprojektin, jonka lähtökohtana oli kuvataiteilija Carolus Enckellin näyttely 5.2.-15.5.2016 Sara Hildenin taidemuseossa Tampereella. ”Halusimme ideoida taidehankkeen, joka olisi aidosti koulun taidekasvatus -lähtöinen projekti, ja johon mahdollisimman moni alueen oppilas voisi osallistua. Samalla toteutettaisiin Pirkanmaan alueen Nurkanvaltaus Kuvataideopettajat ry:n 110 juhlavuoden kunniaksi. Alueen kouluille lähetettiin sähköpostilla kutsu osallistua projektiin, jossa […]